Keskittymiskyky toi maailmanmestaruuden. Tai itse asiassa kolme!

Tekemällä asioita samalla tavalla kuin olet tähän asti tehnyt, saat todennäköisesti samanlaisia
tuloksia kuin tähän asti olet saanut. Toki joskus oman hallinnan ulkopuolella olevat asiat saattavat
antaa kipinän muutokseen, mutta useimmiten vain muuttamalla voi muuttua. Muutoksen ei aina
edes tarvitse olla suuri – hän, joka väittää, ettei pienillä asioilla ole merkitystä, ei ole nähnyt
tulitikun aiheuttavan metsäpaloa.

Urheilu- ja työmaailmassa muutoksilla tietenkin aina pyritään tekemään jotain paremmin.
Asioiden ei tarvitse olla huonosti – itse asiassa ne voivat olla loistavasti – mutta hyvästä voi aina
tehdä vielä paremman.

Voitin 2018 syksyllä kolme maailmanmestaruutta ensikertalaisena Figure-lajissa. Lisäksi sijoituin
kaikista kovatasoisimmassa Miss Universe -kilpailussa viidenneksi, joka oli paras suomalaisnaisen
sijoitus tuossa kilpailussa kautta aikojen. Jotkut jopa vertasivat saavutuksiani Kike Elomaan ja
Marjo Selinin aikoinaan saavuttamaan menestykseen.

Mikä muuttui vuoden 2018 harjoittelussani? Asiaa on ehkä helpoin tarkastella soveltamalla
Aristoteleen retoriikan viitekehystä, jossa merkittävät – retoriikan tapauksessa puheen
vakuuttavuuteen aikaansaavavat syyt – ovat itse puhe (logos), puhujan luonne (ethos) ja puhujan
mielentila tai tunteiden ilmaisu (pathos). Omassa lajissani perinteisesti logoksella tarkoitetaan
fysiikkaa, urheilijan lajinomaista estetiikkaa ja sitä, mitä salilla ja harjoittelussa tapahtuu. Tässä
tietenkin teimme muutoksia runsaasti, mutta myös suuri – ja hyvin poikkeava muutos tapahtui
myös siinä, että kaikkien luustolihasten lisäksi keskityimme runsaasti myös aivojen
”treenaamiseen” hyödyntämällä Neurocoachingia. Pyrkimys oli erityisesti
lisätä keskittymiskykyä, focusta ja myös stressinsietoa. Tuloksia tuli äärettömän nopeasti –
harjoitteluni laatu kehittyi tätä kautta, vaikuttaen suorasti vartalooni, sen suorituskykyyn – eli
logokseen. Samalla myös työssä ja siviilissä fokus, keskittymiskyky ja myös läsnäolo lisääntyivät.
Logoksen lisäksi oman lajini suorituksen vakuuttavuuteen vaikuttaa merkittävästi ethos. Koska
kyse on lajista, jossa suurin fyysinen treeni tapahtuu lavan ulkopuolella ja kyse on arvostelulajista,
on tärkeä ymmärtää, että kun lavalla on vierekkäin kaksi fysiikaltaan yhtä hyvää, tulee hyvin
suureksi erottavaksi tekijäksi juurikin ethos – se, millä tavalla urheilija esiintyy, mikä on hänen
luonteensa. Monella jännittäminen ja epävarmuus saattaa estää positiivisen ethoksen
muodostumisen, kun taas keskittymiskyky omaan suoritukseen, itsetuntemus ja pelkojen hallinta
antaa mahdollisuuteen oman luonteen tulla esiin sekä vapautuneen, mukaansa tempaavan
suorituksen. Itselläni tämä tulee luonnollisesti ilmi tietynlaisena kujeilevana esiintymisenä. Sama
pätee myös työelämässä. Pelkojen hallinnalla ei tarkoiteta niiden poissaoloa – rohkea ei ole se,
joka ei pelkää, vaan se, joka tekee peloista huolimatta ja osaa hallita niitä. Tähän neurofeedback-
terapia toi äärettömän avun.

Vaikka ethos onkin ehkä se asia, joka lopulta erottaa kaksi hyvää toisistaan ja vie toisen esimerkiksi
maailmanmestaruuteen, myös pathoksella on tässä merkitys ja se tietyllä tavalla liittyy
voimakkaasti kahteen ensimmäiseen. Silloin, kun sanoja ei ole käytettävissä, kuten omassa
lajissani, pathos viittaa siihen, miten tunteisiin vetoavasti esiinnyt, tai millaisen kontaktin saat
yleisöön ja tuomareihin. Tässä läsnäololla on suuri merkitys, samoin kuin siviili- tai työelämässäkin.

Ihmiset – olivatpa ne perheesi, ystäväsi, työkaverisi tai tuomaristo – kyllä aistivat helposti, oletko
läsnä ja keskittynyt vai et.

Hyvin konkreettinen esimerkki neurofeedbackin vaikutuksesta ja tuloksellisuudesta oli kauden
viimeisin kilpailuni. Siinä lavalla olleen öljyn (jota kisajärjestäjät eivät virheellisesti olleet siivonneet
pois aiheuttaen jopa turvallisuusriskin) vuoksi kompastuin ja kaaduin lavalla kesken suorituksen ja
tuomaroinnin. Tilanne pelästytti hurjasti, mutta silti silmänräpäyksessä pystyin kokoamaan itseni
ja jatkamaan kilpailuni menestyksekkäästi loppuun asti. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, että miten
pieni ”epäonnistuminen” ei aiheuta suoritustason pysyvää laskua, kun keskittymiskyky ja
tunteiden hallinta on kunnossa. Olikohan Lasse Virén käyttänyt myös neurofeedback-terapiaa
ennen vuoden 1972 Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksua, jossa hän törmäsi toiseen
juoksijaan, kaatui, nousi ylös ja juoksi voittoon…